Kumpi on parempi...

..mennä elokuviin yksin vai kaverin kanssa?

Minä olen sellainen ihminen, että voin silmääkään räpäyttämättä myöntää, että jotkut elämäni parhaista kokemuksista olen kokenut elokuvateatterissa. Muistan kun olin katsomassa Taru sormusten herrasta elokuvan ensimmäistä osaa. Elokuva kesti jotain kolme tuntia ja kun elokuva loppui kukaan ei kiiruhtanut pois tai näyttänyt siltä, että olisi väsymys iskenyt. Ihmiset eivät vain päässeet tuoleistaan ylös. Minäkään en päässyt. Kyllä sitä huomasi, että elokuva oli pitkä ja myös vähän väsytti. Mutta silloin ei väsyttänyt elokuvan pituus vaan vain se voima millä elokuva tuli päälle ja se kuinka älyttömän hyvä elokuva oli.

Toisen kerran muistan kun tulin jostain avoimen yliopiston vähän väsyneeltä psykologian luennolta. Vähän ärsytti se kun ei oikein ollut mitään mielenkiintoa opiskeluun, vaikka psykologia olikin se mitä halusin. Elämä ahdisti nurkkaan.. Tällaisissa tilanteissa minä usein säntään elokuviin. Vähän niinkuin joku säntää baariin lohduttamaan itseään nestemäisillä, minä säntään teatteriin täyttämään itseni kaikilla niillä kuvilla ja äänillä, paikkaan siellä omat epäonnistumiseni ja itsetuntoni aukot. Tuona iltana minä suuntasin siis elokuviin ja katsoin, että Seinäjoen mukavassa mutta pienessä teatterissa meni niinkin ihmeellinen elokuva kuin Moulin Rouge. Minä en oikein tiennyt tuosta elokuvasta mitään, mutta kun pääosissa oli Nicole Kidman ja Evan McGregor, niin odotin ainakin miellyttäviä roolisuorituksia. Sain kuitenkin paljon enemmän. Sain ehkä parasta ääntä ja kuvaa, mitä olen koskaan saanut tuon jälkeen tai tuota ennen. En nyt tarkoita, että elokuva on paras, minkä olen koskaan nähnyt, mutta elokuva oli varmasti parasta kuvaa ja ääntä ikinä. Visuaalista tykkiä ja joitain niin hienoja kappalesovituksia, että lähellä oli etten alkanut teatterissa laulamaan. Kaikki oli siinä elokuvassa kohdallaan.

Sormusten herraa menimme katsomaan auto täynnä noin kaksikymppisiä poikia. Moulin Rougea olin katsomassa ihan yksin. Kumpikaan kokemus ei ole toistaan vahvempi. Eroja kokemuksissa on kuitenkin paljon. Aivan kuin on eroja syillä lähteä baariin. Mustavalkoisesti voi sanoa, että baariin mennään kahdesta syystä, pitämään hauskaa tai hukuttamaan kurjuutta. Sormusten Herraan mentiin katsomaan kuin oltaisiin lähdetty poikaporukalla pitämään hauskaa jonnekin yökerhoon. Hirveällä metelillä ja alkuvalmisteluilla. Lippu oli ostettu jo aikaa sitten ja porukka oli innoissaan. Tuolloin vielä ajoimme Seinäjoelta Tampereelle asti elokuvaa katsomaan. Ilmassa oli siis suurta elokuvajuhlan tuntua.

Moulin Rougea menin katsomaan hetken mielijohteesta tietämättä mitään elokuvasta. Ihan yksin ja vähän huonoin mielin. Aivain kuin olisi mennyt tuijottelemaan tuoppiin. Nyt vain tuijotin kangasta. Elokuva kävi terapiasta, eikä tarvinnut mennä tuijottamaan tuoppiin. Eikä ole tarvinnut mennä koskaan muulloinkaan. Aina löytyy elokuva jota tuopin sijasta tuijottaa.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö elokuvaa voisi mennä katsomaan yksin iloisella mielellä, tai etteikö ryhmäelokuvakin voi olla tarkoitettu huolten karkoittamiseen. Kaikki on elokuvan osalta koettu, mutta silti aina tulee uusia kokemuksia. Kaikella on oma paikkansa ja aikansa. Harvoin elokuvakokemus on kuitenkaan epäonnistunut. Huonoistakin elokuvista saa paljon irti. Jos on kyseessä poikkeuksellisen huono elokuva, niin silloin on paljon hyötyä siitä jos on kaveri mukana. Yksin ei mielellään katso huonoja elokuvia. Ryhmässä taas voi joskus oma ajatus elokuvasta karata, eikä oikein ehdi ajattelemaan, että mitä elokuvassa tapahtui, kun mielipiteitä tulee joka suunnalta.

Jos pitää sanoa selvä mielipide alun kysymykseen, että kumpi on parempi, niin kyllä minä sanon, että parempi on mennä elokuviin yksin...

.. ja jutella elokuvasta jonkun kanssa sitten jälkeenpäin :)