Ajattelin aloittaa nyt eräänlaisen sarjakirjoituksen, joka toivottavasti jatkuu aina silloin tällöin ja laajenee tarpeen mukaan. Mieleen tuli, että olisi hienoa kerätä tänne kaikkia maistuvia sanoja, joita elämänsä aikana kuulee. Sanoja joita voi rakastella suussaan pitkään ja hartaasti. Ajattelin myös perustella miksi jokin sana on tänne päätynyt. Sanat ovat kuitenkin ne jotka minun elämässäni merkitsevät hurjan paljon. Välillä tuntuu, että liikaakin. Minä kun olen niin huono tulkitsemaan ihmisten ajatuksia vain eleistä ja liikkeistä. Usein saatan olla ihan väärässä ja joutua hankaluuksiin tulkintani takia. Tulkinta-asia pätee myös toisinpäin. Minua kannattaa tulkita ennemminkin sanojen kuin tekojen kautta. Sieltä vasta pääsee kiinni siihen mitä minä todella olen.
Sanat tulevat listalle sitä mukaan kun ne päähän putkahtavat. Järjestys rakentuu vain tunnepohjalla. Nyt siis...
Sanoja joita rakastella:
Käveleskelevinään
Yhdessä sanan Ovat kanssa: Ovat käveleskelevinään. Tämän hienouteen ei ole kai muuta selitystä, kuin että se on kivan monisyinen liitteineen. Onko se edes oikea sana, sitä en tiedä. Eikä ole väliäkään. Sana tuli joskus vastaan, kun olimme provinssissa ja joku levitti sitä kännitestinä: Jos et pysty sanomaan paria Olimmeko käveleskelevinämme, olet humalassa :) Minä tein sitten asiasta laulun, jossa laulettiin tytöistä, jotka tulevat taas ja ovat käveleskelevinään.
Pohjanmaa
Sanaan liittyy niin paljon tunnetta ja arvostusta, että ei sitä voi jättää pois tältä listalta. Mitä olisin minä ilman Pohjanmaata ja mitä olisi Suomi ilman Pohjanmaata. Aika lailla rauhallisempi ja siksi myös tylsempi paikka. Toisaalta pohjalaisia luullaan usein kovin aggressiiviseksi heimoksi. Tämä voi päteä kännissä riehuessa, mutta kyllä perus pohjalainen selvinpäin on varsin rauhallinen ilmestys. Hiljaisiahan perus pohjalaiset ovat. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö pohjalainen puhua osaisi, varsinkaan silloin kun on puhe jostain itseen liittyvästä. Ylpeily onkin yksi pohjalaisuuden synneistä, mutta kun näin pohjalaisena siihen on tottunut, ja sitä myös itse paljon harrastaa, ei se tunnu ollenkaan syntiseltä. Se on vain tapa puhua asioista. Ei kai tähän maailmaan kuitenkaan olla itseään vähättelemään tultu.
Ristus
Nyt kun mentiin Pohjanmaalle, niin täytyy ottaa mukaan myös uskonnollisen Kristus sanan pohjalainen väännös Ristus. Kirosanana sitä yleensä nykyään käytetään ja niin sitä minäkin käytän. Ristus sanaan voi myös lisätä vahventavaksi sanan Notta, jolloin lause kuuluu Ristus notta. Kaikista kauneinta on kun tämän lausuu naispuolinen henkilö. Muutenkin Pohjanmaan murretta puhuva nainen on ehkä seksikkäintä mitä voi silmät kiinni nähdä.
Rakastan
Joillekin vaikea ja hyvin pelottava sana. Vaikea sana silloin, kun sen sanominen ei tunnu oikealta. Sitä ei mielellään tuhlaa ja silloin sitä ei myöskään sano. Rakastan sana ei liiku nimittäin koskaan yksin, vaan sillä on aina mukanaan kaksi kaveria. Olen joskus päässyt lausumaan nuo sanat Minä rakastan sinua tarkoittaen jokaista sanaa täydestä sydämestäni: Ensinnäkin MINÄ olen tässä omana itsenäni, en halua olla missään muualla, enkä kukaan muu kuin olen. Toiseksi RAKASTAN kaikella sitä minulla on, ja se mitä minulla on olkoon myös sinun. Kolmanneksi ilman SINUA tätä rakkautta ei olisi, ilman sinua en minä ole tästä eteenpäin enää minä, vaan joku toinen, joka ei halua olla siellä missä on, kun ei ole sinun luonasi. Jos joku kuulee nuo sanat suustani, voi hän olla varman, että minä en ole hetkeen menossa minnekään. Eikä taida olla hän itsekään. Kaikki tämä tekee sanasta myös pelottavan, mutta lopulta vaan niin valtaisan ihanan.
perjantai 18. tammikuuta 2008
Sanoja joita rakastella...
torstai 17. tammikuuta 2008
21.00-01.00
Mistäköhän se johtuu, että aina aikavälillä 21.00-01.00 miun sisälmykseni heräävät eloon ja alkavat myllertää ympäriinsä...
Joka ilta noin yhdeksän aikaan illalla sisällä alkaa kasvaa paine, joka pistää päässä piuhat sekaisin ja tekee olosta sietämättömän. Ajatukset lentelevät ympäriinsä kallon sisällä aivan kuin yrittäisivät purkaa tätä taloa sisältä käsin. Eivät taida nuo ajatukset olla kovin järkeviä, kun niin tekevät. Edessä on nimittäin suuri sortumavaara. Sinne ne ajatukset sitten kuolisivat oman typeryytensä aiheuttamana.
Vaikka talo ei nyt tänä iltana sortuisikaan, niin jotain tuhoa on varmasti synnyttävä. Vähintään hermoraunioita jos ei muuta. Vai syntyykö siellä ajatusten bakkanaaleissa uusia pieniä ajatuksia, kun ajatukset kietoutuvat hulluuksissaan toisiinsa. Niitä joista kasvaa suuria ja viisaita. Niitä jotka älyäisivät pitää itsensä kurissa juuri ennen nukkumaan menoa ja tulisivat esiin vaikka aamulla, jolloin joka tapauksessa täytyy olla hereillä. Nämä nykyiset pitävät välillä niin kovaa meteliä, ja ihan väärään aikaan, että alakerran naapuri hermostuu.
Selkäranka toimii hyvänä äänen johdattimena suoraan tuonne alakerrassa asuvaan sydämeen, vähän niin kuin kaukolämpöpatterit kerrostalossa. Ajatusten kolistelu pitkin kalloa laittaa herkän sydämen koville ja sitten, kun sydän hermostuu, sitä on vaikea taltuttaa ihan heti. Syke kasvaa ja veri alkaa kiertää kovemmin luoden yhä enemmän meteliä. Joskus mietin, että menisiköhän miulta kuulo, jos laittaisin simpukankuoren nyt korvaani. Joskus ajatusten ja sydämen meteli leviää niin paljon, että kehon joka kolo ja sopukka unohtavat hetkellisesti oman tehtävänsä ja alkavat vain riehua ympäriinsä kuin hullut. Silloin kun ketjureaktio saavuttaa huippunsa, alkaa varpaissa asti sattua.
Näissä tilanteissa ei voi muuta kuin laittaa sormet liikkeelle, sillä siellä on ainoa paikka josta kaikella metelillä ja hulluudella on mahdollisuus purkautua ulos. Sormet lähtevät ensin pienin liikkein kulkemaan edestakaisin. Ja kun sormet pääsevät vauhtiin, niiden varman liikkeen rauhoittava vaikutus ei pysähdy ennen kuin saa tehtävänsä valmiiksi. Kuin juna kiskoilla se kulkee asemalta toiselle rauhoittaen ensin vatsan ja sitten sydämen, jonka jälkeen se koputtaa ajatusten ovelle poliisin ottein ja saa bileet päässä rauhoittumaan. Tuolloin kello on yleensä yksi, mutta kyllä juhlat jatkuvat päässä usein pidempäänkin. Silloin tulee vain toivoa, ettei tämän talon tarvitse nousta seuraavana päivänä aikaisin mihinkään.
Viimeistään aamulla kaikki on kuitenkin rauhallista. Ajatusten bakkanaalit synnyttävät harvoin kuitenkaan krapulaa. Ehkä tankkaaminen seuraavaa iltaa varten alkaa pahan olon pelossa heti aamusta. Seuraavan illan juhlien mittakaava taitaa riippua sitten siitä, kuinka paljon ja kuinka suuria annoksia tämä talo joutuu ottamaan vastaan päivän aikana. Luultavasti myös annosten laatu vaikuttaa siihen mitä alkaa taas tapahtumaan illalla yhdeksän maissa.
Illan juhlia voi onneksi ehkäistä yhdellä tavalla. Jos ajatuksiaan pääsee jakamaan toisten kanssa, tulee omaan taloon enemmän tilaa, eikä hullu meno päässä kasva välttämättä niin isoksi. Tietysti jos se toinen ei halua vastaanottaa ajatuksia, niin sisällä on edelleen yhtä täyttä. Silloin täytyy vain yrittää potkia ajatuksia ulos päästä ja toivoa, että niille lopulta aukeaa ovi jossain muualla. Vaikkei minua kyllä haittaisi yhtään, jos ajatukset jäisivät kodittomiksi. Olisivatpahan ainakin ulkona minun päästäni aiheuttamasta kaaosta.
Joka ilta noin yhdeksän aikaan illalla sisällä alkaa kasvaa paine, joka pistää päässä piuhat sekaisin ja tekee olosta sietämättömän. Ajatukset lentelevät ympäriinsä kallon sisällä aivan kuin yrittäisivät purkaa tätä taloa sisältä käsin. Eivät taida nuo ajatukset olla kovin järkeviä, kun niin tekevät. Edessä on nimittäin suuri sortumavaara. Sinne ne ajatukset sitten kuolisivat oman typeryytensä aiheuttamana.
Vaikka talo ei nyt tänä iltana sortuisikaan, niin jotain tuhoa on varmasti synnyttävä. Vähintään hermoraunioita jos ei muuta. Vai syntyykö siellä ajatusten bakkanaaleissa uusia pieniä ajatuksia, kun ajatukset kietoutuvat hulluuksissaan toisiinsa. Niitä joista kasvaa suuria ja viisaita. Niitä jotka älyäisivät pitää itsensä kurissa juuri ennen nukkumaan menoa ja tulisivat esiin vaikka aamulla, jolloin joka tapauksessa täytyy olla hereillä. Nämä nykyiset pitävät välillä niin kovaa meteliä, ja ihan väärään aikaan, että alakerran naapuri hermostuu.
Selkäranka toimii hyvänä äänen johdattimena suoraan tuonne alakerrassa asuvaan sydämeen, vähän niin kuin kaukolämpöpatterit kerrostalossa. Ajatusten kolistelu pitkin kalloa laittaa herkän sydämen koville ja sitten, kun sydän hermostuu, sitä on vaikea taltuttaa ihan heti. Syke kasvaa ja veri alkaa kiertää kovemmin luoden yhä enemmän meteliä. Joskus mietin, että menisiköhän miulta kuulo, jos laittaisin simpukankuoren nyt korvaani. Joskus ajatusten ja sydämen meteli leviää niin paljon, että kehon joka kolo ja sopukka unohtavat hetkellisesti oman tehtävänsä ja alkavat vain riehua ympäriinsä kuin hullut. Silloin kun ketjureaktio saavuttaa huippunsa, alkaa varpaissa asti sattua.
Näissä tilanteissa ei voi muuta kuin laittaa sormet liikkeelle, sillä siellä on ainoa paikka josta kaikella metelillä ja hulluudella on mahdollisuus purkautua ulos. Sormet lähtevät ensin pienin liikkein kulkemaan edestakaisin. Ja kun sormet pääsevät vauhtiin, niiden varman liikkeen rauhoittava vaikutus ei pysähdy ennen kuin saa tehtävänsä valmiiksi. Kuin juna kiskoilla se kulkee asemalta toiselle rauhoittaen ensin vatsan ja sitten sydämen, jonka jälkeen se koputtaa ajatusten ovelle poliisin ottein ja saa bileet päässä rauhoittumaan. Tuolloin kello on yleensä yksi, mutta kyllä juhlat jatkuvat päässä usein pidempäänkin. Silloin tulee vain toivoa, ettei tämän talon tarvitse nousta seuraavana päivänä aikaisin mihinkään.
Viimeistään aamulla kaikki on kuitenkin rauhallista. Ajatusten bakkanaalit synnyttävät harvoin kuitenkaan krapulaa. Ehkä tankkaaminen seuraavaa iltaa varten alkaa pahan olon pelossa heti aamusta. Seuraavan illan juhlien mittakaava taitaa riippua sitten siitä, kuinka paljon ja kuinka suuria annoksia tämä talo joutuu ottamaan vastaan päivän aikana. Luultavasti myös annosten laatu vaikuttaa siihen mitä alkaa taas tapahtumaan illalla yhdeksän maissa.
Illan juhlia voi onneksi ehkäistä yhdellä tavalla. Jos ajatuksiaan pääsee jakamaan toisten kanssa, tulee omaan taloon enemmän tilaa, eikä hullu meno päässä kasva välttämättä niin isoksi. Tietysti jos se toinen ei halua vastaanottaa ajatuksia, niin sisällä on edelleen yhtä täyttä. Silloin täytyy vain yrittää potkia ajatuksia ulos päästä ja toivoa, että niille lopulta aukeaa ovi jossain muualla. Vaikkei minua kyllä haittaisi yhtään, jos ajatukset jäisivät kodittomiksi. Olisivatpahan ainakin ulkona minun päästäni aiheuttamasta kaaosta.
perjantai 11. tammikuuta 2008
Puoli vuotta on lyhyt aika...
Siitä on nyt yli puoli vuotta, kun tänne viimeksi kirjoitin...
Mutta ei se mitään. Jatketaan siitä mihin jäätiin (ilman sen kummempia selityksiä)...
Innostuin äsken uudesta yhtyeestä nimeltä Band of Horses. Mukavia melodioita ja muutenkin miellyttävän kuuloista. Sanoista ei saa vaan mitään selvää ja vaikka välillä saakin huomaa, ettei niissä ole oikein järkeä. Kuitenkin siellä on yksi rivi joka alkoi mietityttämään jostain syystä:
"When islands want to coast, islands want to coast, they'll know how, yeah they'll know how."
En minä tuonkaan laulun sanojen kokonaisuudesta mitään ymmärrä, mutta tuota lausetta aloin miettimään. Onko se niin, että 'No man is an island?' Voiko kukaan elää yksin keskellä tätä ihmismerta ja olla kuitenkin ihan ulapalla kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Kyllähän sitä kai voi elää yksin ja erakoituneena, mutta haluaako joku oikeasti sitä. Täysin eristäytyä ulkomaalimasta. Ehkäpä joku jopa haluaa. Mutta osaako sitä sitten rantautua ihmisten joukkoon, jos tulee jossain vaiheessa sellainen olo.
Mietitäänpä mitä syitä voi eristäytymiseen olla. Yksi yleisin syy on varmasti jonkinlainen mielenterveyteen liittyvä syy. Yksilö ei vain sopeudu käyttäytymisellään tähän meidän yhteisöömme, jossa on yksilöllisyyden korostamisesta huolimatta kohtuullisen tiukat säännöt sille, miten tulee käyttäytyä. Hän on hullu, joka leimataan kylähullun leimalla ja hänet suljetaan yhteisön ulkopuolelle tai sitten hän sulkeutuu omasta tahdostaan. Se on sinänsä järjetöntä, kun 'hulluthan' ovat kuitenkin samoja ihmisiä kuin mekin, heillä on vain erilainen mieli, kuin meillä 'normaaleilla':
Paulo Coelhon kirjassa "Veronika päättää kuolla" kerrotaan tarina valtakunnasta, jonka kansalaiset tulevat hulluiksi, kun noita laittaa myrkkyä kaivoon, josta kaikki paitsi kuningasperhe juovat vetensä. Kuningas ei meinaa saada alaisiaan kuriin, koska kaikki hänen käskynsä ja lakinsa ovat yhtäkkiä ihan päättömiä hulluksi tulleiden kansalaisten mielestä. Lopulta kuningas saa selville hulluuden syyt ja keksii suunnitelman, jolla pelastaa valtansa. Hän on tähän asti juonut vain omasta kaivostaan, mutta hän tajuaa, että jos hän juo samasta kaivosta kuin kansalaiset, hänestä tulee samanlainen kuin he. Hän nimittäin on tällä hetkellä se joka ei sopeudu yhteisössä vallitseviin sääntöihin. Juotuaan myrkytetystä kaivosta hän tuli yhtä "hulluksi" kuin alamaisensa, ja elo sai jatkua taas hänen hallinnassaan. Nyt hän antoi taas käskyjä ja sääntöjä, jotka muissa valtakunnissa eläville tuntui ihan pähkähulluilta, mutta omassa valtakunnassaan ne tekivät kuninkaasta taas suositun.
Kukapa ei olisi koskaan rakastunut niin, ettei joku kaveri tai rakkauden kohde olisi kutsunut hulluksi. Ei sitä ajattele järjellä, kun vaikka tapaa rakkautensa vahingossa kadulla. Ensin sitä punastuu ja sen jälkeen alkaa puhumaan kummallisia. Lopulta vielä tulee käyttäydyttyä niin oudosti, että hulluuden merkit ovat ilmeiset. Ja kun kotona vielä alkaa tapahtuman johdosta hakkaamaan päätään seinään, ovat laitokseen sulkemiseen syyt jo riittävät.
Ei ketään kuitenkaan tuon takia suljeta laitokseen, kun sehän on vain rakastunut. Kaikki ovat jollain tasolla kokeneet tuollaista, kaikki ovat juoneet siitä samasta kaivosta ja siksi sitä on helpompi ymmärtää. Skitsofreenikon käytös voi olla joskus ihan samanlaista, hänellä ei vain ole käytökseensä mitään järkevää syytä. Aivan kuin rakastumisessa olisi jotain järkevää. Kumpikohan on tässä maassa tappanut enemmän ihmisiä hullusti roihuava rakkaus vai skitsofrenia? Mustasukkainen mies vai ihminen jonka päänsisäiset äänet sanovat, että hän on lintu, joka laulaa titityy?
Toinen mahdollinen eristäytymisen syy masennus eroaa edellisestä hulluudesta siinä, että se tekee ihmisestä eri lailla kyvyttömän toimimaan yhteiskunnassa. Ihminen ei vain pysty. Kemikaaleja puuttuu päästä ja kaikki tuntuu ihan mahdottomalta. Tai sitten mikään ei tunnu miltään. Silloin tuskin eristäytyy omasta tahdosta, ei vain osaa muutakaan. Ei pääse sängystä ylös, eikä mikään kiinnosta.
Kirjassa sanottiin, että ensimmäinen tunne mitä ihminen toiselta hakee on rakkaus, jos ei sitä saa, haluaa edes hyväksyntää. Hyväksynnän puuttuessa ihminen hakee huomiota yrittämällä aiheuttaa pelkoa ihmisissä. Silloin saa edes jonkinlaista vastausta toiminnalleen. Jos pelon aiheuttaminenkaan ei onnistu, viimeinen vaihtoehto on inho. Ihminen tekee itsensä niin vastenmieliseksi, että saa tunteiden osoituksen edes inhon muodossa. Inhokin on nimittäin tunne joka tuohon ihmiseen kohdistuu ja siitä voi pitää kiinni. Hänet huomataan ja hänen toiminnallaan on jokin vaikutus. Jos esimerkiksi ajattelee raiskaajaa tästä näkökulmasta voi alkaa ymmärtämään jotain siitä, miksi joku tekee sellaista. Ikinä tekoja ei voi hyväksyä, mutta jos ajattelee olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, täytyy jonkinlainen ymmärrys ihmisen pimeitä puolia kohtaan syntyä.
Joissain tapauksissa itsemurha on sitten se viimeinen huuto kohti muita ihmisiä. Itsensä tappaminen voi johtua varmasti monestakin syystä, mutta uskon, että useimmiten mukana on tunne ulkopuolisuudesta. Ulkopuolelle joutuminen ei vaan yleensäkään johdu ympärillä olevista ihmisistä, vaan siitä ihmisestä joka on siinä keskellä, eikä osaa tai pysty ottamaan vastaan ympäriltä tarjottuja tunteita.
Osaako sitten ulapalle joutunut ihminen enää rantautua? Täytyykö ihminen jättää oman onnensa nojaan, koska ei sitä kukaan kuitenkaan voi auttaa kuin se itse? Osaako sitä yksin tulla uudestaan ihmisten luo, kun on joskus eristäytynyt ja ehkä jopa oppinut elämään yksin?
Ei varmaankaan. Vaikka satamassa olisikin kaikki tutut vastassa, ei navigaatio aina toimi, vaan sitä vaan eksyy yhä kauemmas. Silloin tarvitaan pelastushelikopteri, joka pelastaa eksyneen hukkumiselta. Toisaalta halu palata kotisatamaan voi olla suuri ja koordinaatit oikeat, mutta eri asia on, ottaako se satama enää vastaan. Joskus käy noinkin, ehkä useamminkin kuin sitä voisi uskoa, Suomessakin. Siitä vaan kiertämään laitoksia, kyllä ne ovat edelleen pullollaan ihmisiä: vanhoja, nuoria ja aikuisia. Laitoksissa lojuvien haaksirikkoutuneiden hylkyjen auttamiseksi tarvittaisiin jo paljon muutakin kuin pelkkä helikopteri. Ehkä jotain muuta lentävää? Kenties sadun noidasta myrkkyineen olisi silloin apua...
Näin vakavan aiheen jälkeen pitää saada loppukevennys (kiitos siitä Juholle). On se aina niin mukava nähdä kun Mersu-mies saa nenilleen.
Mutta ei se mitään. Jatketaan siitä mihin jäätiin (ilman sen kummempia selityksiä)...
Innostuin äsken uudesta yhtyeestä nimeltä Band of Horses. Mukavia melodioita ja muutenkin miellyttävän kuuloista. Sanoista ei saa vaan mitään selvää ja vaikka välillä saakin huomaa, ettei niissä ole oikein järkeä. Kuitenkin siellä on yksi rivi joka alkoi mietityttämään jostain syystä:
"When islands want to coast, islands want to coast, they'll know how, yeah they'll know how."
En minä tuonkaan laulun sanojen kokonaisuudesta mitään ymmärrä, mutta tuota lausetta aloin miettimään. Onko se niin, että 'No man is an island?' Voiko kukaan elää yksin keskellä tätä ihmismerta ja olla kuitenkin ihan ulapalla kaikesta mitä ympärillä tapahtuu. Kyllähän sitä kai voi elää yksin ja erakoituneena, mutta haluaako joku oikeasti sitä. Täysin eristäytyä ulkomaalimasta. Ehkäpä joku jopa haluaa. Mutta osaako sitä sitten rantautua ihmisten joukkoon, jos tulee jossain vaiheessa sellainen olo.
Mietitäänpä mitä syitä voi eristäytymiseen olla. Yksi yleisin syy on varmasti jonkinlainen mielenterveyteen liittyvä syy. Yksilö ei vain sopeudu käyttäytymisellään tähän meidän yhteisöömme, jossa on yksilöllisyyden korostamisesta huolimatta kohtuullisen tiukat säännöt sille, miten tulee käyttäytyä. Hän on hullu, joka leimataan kylähullun leimalla ja hänet suljetaan yhteisön ulkopuolelle tai sitten hän sulkeutuu omasta tahdostaan. Se on sinänsä järjetöntä, kun 'hulluthan' ovat kuitenkin samoja ihmisiä kuin mekin, heillä on vain erilainen mieli, kuin meillä 'normaaleilla':
Paulo Coelhon kirjassa "Veronika päättää kuolla" kerrotaan tarina valtakunnasta, jonka kansalaiset tulevat hulluiksi, kun noita laittaa myrkkyä kaivoon, josta kaikki paitsi kuningasperhe juovat vetensä. Kuningas ei meinaa saada alaisiaan kuriin, koska kaikki hänen käskynsä ja lakinsa ovat yhtäkkiä ihan päättömiä hulluksi tulleiden kansalaisten mielestä. Lopulta kuningas saa selville hulluuden syyt ja keksii suunnitelman, jolla pelastaa valtansa. Hän on tähän asti juonut vain omasta kaivostaan, mutta hän tajuaa, että jos hän juo samasta kaivosta kuin kansalaiset, hänestä tulee samanlainen kuin he. Hän nimittäin on tällä hetkellä se joka ei sopeudu yhteisössä vallitseviin sääntöihin. Juotuaan myrkytetystä kaivosta hän tuli yhtä "hulluksi" kuin alamaisensa, ja elo sai jatkua taas hänen hallinnassaan. Nyt hän antoi taas käskyjä ja sääntöjä, jotka muissa valtakunnissa eläville tuntui ihan pähkähulluilta, mutta omassa valtakunnassaan ne tekivät kuninkaasta taas suositun.
Kukapa ei olisi koskaan rakastunut niin, ettei joku kaveri tai rakkauden kohde olisi kutsunut hulluksi. Ei sitä ajattele järjellä, kun vaikka tapaa rakkautensa vahingossa kadulla. Ensin sitä punastuu ja sen jälkeen alkaa puhumaan kummallisia. Lopulta vielä tulee käyttäydyttyä niin oudosti, että hulluuden merkit ovat ilmeiset. Ja kun kotona vielä alkaa tapahtuman johdosta hakkaamaan päätään seinään, ovat laitokseen sulkemiseen syyt jo riittävät.
Ei ketään kuitenkaan tuon takia suljeta laitokseen, kun sehän on vain rakastunut. Kaikki ovat jollain tasolla kokeneet tuollaista, kaikki ovat juoneet siitä samasta kaivosta ja siksi sitä on helpompi ymmärtää. Skitsofreenikon käytös voi olla joskus ihan samanlaista, hänellä ei vain ole käytökseensä mitään järkevää syytä. Aivan kuin rakastumisessa olisi jotain järkevää. Kumpikohan on tässä maassa tappanut enemmän ihmisiä hullusti roihuava rakkaus vai skitsofrenia? Mustasukkainen mies vai ihminen jonka päänsisäiset äänet sanovat, että hän on lintu, joka laulaa titityy?
Toinen mahdollinen eristäytymisen syy masennus eroaa edellisestä hulluudesta siinä, että se tekee ihmisestä eri lailla kyvyttömän toimimaan yhteiskunnassa. Ihminen ei vain pysty. Kemikaaleja puuttuu päästä ja kaikki tuntuu ihan mahdottomalta. Tai sitten mikään ei tunnu miltään. Silloin tuskin eristäytyy omasta tahdosta, ei vain osaa muutakaan. Ei pääse sängystä ylös, eikä mikään kiinnosta.
Kirjassa sanottiin, että ensimmäinen tunne mitä ihminen toiselta hakee on rakkaus, jos ei sitä saa, haluaa edes hyväksyntää. Hyväksynnän puuttuessa ihminen hakee huomiota yrittämällä aiheuttaa pelkoa ihmisissä. Silloin saa edes jonkinlaista vastausta toiminnalleen. Jos pelon aiheuttaminenkaan ei onnistu, viimeinen vaihtoehto on inho. Ihminen tekee itsensä niin vastenmieliseksi, että saa tunteiden osoituksen edes inhon muodossa. Inhokin on nimittäin tunne joka tuohon ihmiseen kohdistuu ja siitä voi pitää kiinni. Hänet huomataan ja hänen toiminnallaan on jokin vaikutus. Jos esimerkiksi ajattelee raiskaajaa tästä näkökulmasta voi alkaa ymmärtämään jotain siitä, miksi joku tekee sellaista. Ikinä tekoja ei voi hyväksyä, mutta jos ajattelee olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, täytyy jonkinlainen ymmärrys ihmisen pimeitä puolia kohtaan syntyä.
Joissain tapauksissa itsemurha on sitten se viimeinen huuto kohti muita ihmisiä. Itsensä tappaminen voi johtua varmasti monestakin syystä, mutta uskon, että useimmiten mukana on tunne ulkopuolisuudesta. Ulkopuolelle joutuminen ei vaan yleensäkään johdu ympärillä olevista ihmisistä, vaan siitä ihmisestä joka on siinä keskellä, eikä osaa tai pysty ottamaan vastaan ympäriltä tarjottuja tunteita.
Osaako sitten ulapalle joutunut ihminen enää rantautua? Täytyykö ihminen jättää oman onnensa nojaan, koska ei sitä kukaan kuitenkaan voi auttaa kuin se itse? Osaako sitä yksin tulla uudestaan ihmisten luo, kun on joskus eristäytynyt ja ehkä jopa oppinut elämään yksin?
Ei varmaankaan. Vaikka satamassa olisikin kaikki tutut vastassa, ei navigaatio aina toimi, vaan sitä vaan eksyy yhä kauemmas. Silloin tarvitaan pelastushelikopteri, joka pelastaa eksyneen hukkumiselta. Toisaalta halu palata kotisatamaan voi olla suuri ja koordinaatit oikeat, mutta eri asia on, ottaako se satama enää vastaan. Joskus käy noinkin, ehkä useamminkin kuin sitä voisi uskoa, Suomessakin. Siitä vaan kiertämään laitoksia, kyllä ne ovat edelleen pullollaan ihmisiä: vanhoja, nuoria ja aikuisia. Laitoksissa lojuvien haaksirikkoutuneiden hylkyjen auttamiseksi tarvittaisiin jo paljon muutakin kuin pelkkä helikopteri. Ehkä jotain muuta lentävää? Kenties sadun noidasta myrkkyineen olisi silloin apua...
Näin vakavan aiheen jälkeen pitää saada loppukevennys (kiitos siitä Juholle). On se aina niin mukava nähdä kun Mersu-mies saa nenilleen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
