5. Yhdestoista provinssi takana...

Pettymyksiä, yllätyksiä, peruutuksia ja paljon kavereita. Nämä ovat neljä asiaa, jotka kuuluvat provinssiin lähtemättömästi.

Pettymykset:

Suurimmat pettymyksen tänä vuonna liittyvät peruutuksiin, mistä myöhemmin. Keikkojen suhteen pettymyksiä olivat jossain suhteessa Tori Amos ja Velvet Revolver. Molemmat sisältävät niin suuren tunnearvon ja latauksen minun musiikillisessa historiassani, ettei kukaan, ei edes Tori, voi sellaisia suhteettomia odotuksia täyttää, mitä heihin on vuosien aikana kerääntynyt.

Velvet Revolverin kohdallahan ei oikeasti puhuta Velvet Revolverista, vaan yhtyeen eräistä jäsenistä. Duff Mckagan, Matt Sorum ja Slash ovat minun 'menneiden aikojeni' idoleita yhtyeestä nimeltä Guns 'n Roses. Nykyiset Gunnarithan eivät ole yhtään mitään, mutta toista se oli silloin ennen, kun tämä poika alkoi ala-asteella ihan oikeasti kuunnella musiikkia. Gunnarit oli niin SE juttu ala-asteella, ettei paljon muuta kuunneltukaan. Ja kyllä yhtyettä voi kuunnella vieläkin. Mielellään kuuntelen Appetite for Destruction levyä, kun haluaa ulvoa hyvän rock-levyn tahtiin.

Kaikki nuo kolme mainittua yhtyeen jäsentä (joo tiedän, että Sorum ei soita vielä Appetite levyllä) olivat tuolloin suuria ihailun kohteita, eikä heistä silloin saanut tarpeekseen. Samaa keikka vhs:sää pystyi katsomaan monta kertaa, vaikka kestoa olikin n. kolme tuntia. Nyt kun äijät näki lavalla, tuli vähän väljehtynyt olo. Basisti Duff on nykyään niin terveysintoilija, ettei sellaista tarvitsisi rock-bändiin päästää. Rumpali Sorumilla ei Velvetissä ole niin paljon tilaa näyttää kuin Gunnareissa ja asennekin oli vähän puolillaan.

Ja sitten Slash. Ensinnäkin... Slashin paidassa luki, 'I'm not dead yet'. Tämä oli kyllä ihan totta. Ei soitossa ollut mitään vikaa, kaikki meni niinkuin piti ja kaksi vanhaa Appetite raitaakin sujuivat vaivatta. Minä kuitenkin luin tuon tekstin ensin, että 'I'm not drunk yet', mikä olisi vanhaan kunnon rokkiasenteen sopinut kuin hattu päähän. Ennen tietysti kaikki oli jo lavalla kännissä, mutta nyt tuo teksti olisi tuonut tilanteeseen sellaista vahuuden arvokasta asenteen muttumista siihen, että vedetään nyt keikka ensin ja ruvetaan vasta sitten ryypäämään. Asenne olisi kuitenkin ollut samaa tasoa.

Vaikka Slash ei siis vielä ollut kuollut, ja soitto sujui melkein vanhaan malliin, oli kiloja tullut lisää ja paitakin oli päällä. Ennen kaikat menivät järjestään ilman paitaa, silinteri päässä, hiukset kasvojen peittona ja ilmassa oli sellaista suuren rokkarin salaperäisyyttä ja kiehtovuutta. Tämä toi esiintymiseen sen tunnelman mikä tuon musiikkityylin rokkikukkoilussa pitääkin olla. Sex, druck and rock n roll. Kyllä Nytkin lavalla oli tuo sama kukko, mutta ei se kukkoillut yhtään, soitti vaan ammattimaisesti sen mitä piti ja se siitä.

Ei keikka varmaan itsessään huono ollut, mutta äärettömiin odotuksiin nähden pettymys.

Sama tilanne oli edessä Tori Amoksen keikan jälkeen. Amoksen kohdalla ollaan itseasiassa aika kaukana mistään oikeasta pettymyksestä. Keikka oli kerrassaan mahtava ja Tori ei ollut vain ammattilainen, vaan asennekin oli täysin kohdallaan. Pettymyksiin keikka kuitenkin menee sen osalta, että odotin muuta mitä sain. Olisin nimittäin odottanut enemmän vanhoja ja hitaita kappaleita, ne ovat kuitenkin se puoli, jota Torissa eniten rakastan. Soiton ja kappaleiden rankkuus on kyllä yksi Torin vahvuus, mutta vastapainoksi olisi toivonut pari tunnelmapalaa. Ehkä aika sitten loppui kesken, kun keikkakin alkoi vähän myöhässä. Eli, enemmä aikaa ja sen kautta enemmän dynamiikkaa keikkaan. Silloin kaikki olisi ollut täydellista. Nyt kaikki oli vain ihan mahtavaa ja lähes täydellistä. Onneksi maailma ei ole koskaan täydellinen (paitsi PMMP:n keikalla), muuten ei olisi yhtää mitään mitä odottaa tulevaisuudessa.

Yllätykset:

Yllätykset tulivat tällä kertaa Suomesta. Tai siis tottakai Suomesta. Täällähän on nimittäin tällä hetkellä niin monta hienoa artistia kiertämässä lavoja, että suomalaisten esiintyjien varaan voi rakentaa kokonaisen festarin. Näin tekevät monet festarit tänäkin kesänä, toivottavasti kantaa ja jengiä riittää.

Minä lasken tämän vuoden provinssin näin jälkikäteen yhdeksi tuollaiseksi suomalaisten bändien kannattelemaksi tapahtumaksi. Niin monta positiivista kokemusta tuli vastaan. Ensinnäkin PMMP. Olin etukäteen sellaisissa tunnelmissa, että nyt on edessä mahtava keikka. Kun odotuksiin sitten vastattiin, ei mikään olisi voinut tuntua paremmalta. Paula ja Mira ovat vain niin mahtavia esiintyjiä, että vain huonot laulut voisi pilata keikan. Sellaisia ei PMMP:n kanssa onneksi tule vastaan. Toisena yllätyksenä pitää mainita Regina. Aivan ihastuttavaa poppia alusta loppuun. Ehkä oli pientä ongelmaa taustojen kanssa ja jotain haparointia, mutta sehän lisäsi vain bändin ihastuttavuutta entisestään. Ja samoin kuin PMMP:n kanssa, Reginallakaan ei materiaalista montaa huonoa laulua löydy.

Lisää yllätyksiä tuottivat vanha kunno Zen Café, joka veti yhden parhaan minun silmiini osuneen keikan, sekä vielä vanhempi kunnon Grand Slam, jonka solisti Puntti Valtonen kruunasi koko bändin uskomattoman hienon keikan. En minä odottanut tällaista varsinkaan Grand Slamilta, joka hassutteli lavalla sen verran tyylikkäästi, että joku Sydän Sydän saisi ottaa oppia. Odotin jotain vanhojen miesten In memoriam konserttia, mutta sainkin tuoreelta maistuvan bändin mahtavaa musiikia koko keikan edestä. Oli se Juice vaan kova.

Ai niin ja vielä Risto. Ristoa ei voi kuvailla, joten meinasi ihan unohtua. Risto tulee kokea. Ehkä koko provinssin kohokohta oli Pupu-Tupuna kappale ja sen puheosuuden kirjaimellisesti ääretön hehkutus. Mene, näe ja koe, häpeä jos missaat.

Peruutukset:

Juttelin tuossa viikolla kaverin kanssa, että jotenkin jännittää se Amy Winehouse. Arvostaako se Suomea keikkapaikkana tarpeeksi, vai vetääkö se vaan rutiinilla hienoja kappaleitaan ja lähtee pois. Sitä emme koskaan päässeet toteamaan, kun ei ollut koko keikkaa tyttösen kurkkukivun vuoksi. Täytyy toivoa, että kyseessä oli oikesti kurkkukipu, sillä Amy Winehouse on ainakin minun päässäni sellaisen artistin maineessa, joka voisi peruttaa keikan aika heppoisella syyllä. Ehkä on väsy, tai sitten on tullut otettua vähän liikaa. En minä oikesti tiedä minkälainen artisti Amy Winehouse on, mutta ei keikan peruuntuminen ainakaan parantanut mielikuvaani. Luultavasti sillä kuitenkin oli kurkku oikeasti niin kipeä, ettei voinut esiintyä, ja me pettyneet vain manataan muuta.

Toinen peruutus tuli suomesta Stam1nan suunnalta. Tässä taisi olla oikeasti viina pelissä. Rumpali oli telonut kätensä kännissä, eikä pysty soittamaan koko kesänä, tai näin ainakin kuulin. Stam1na on kyllä nähty jo pari kertaa, joten peruuntumisesta aiheutunut pettymys ei ollut kummoinen. Aina se bändi on kuitenkin mukava nähdä.

Paljon kavereita:

Sitä kun on kotoisin täältä Provinssi seudulta, niin täällä on aina myös paljon kavereita. Ja vaikka kaikki pohjanmaan kaverit eivät tänäkään vuonna tulleet provinssiin, oli tilalla paljon muita etelän tuttuja. Se on hienoa, että aina sitä tapaa jonkun tutun, vaikka kavereista eksyisikin.

Tänä vuonna täytyy antaa tähän liittyen yksi erityismaininta. Nimittäin varsinkin suomalaisten yhtyeiden keikoilla yleisö oli jotenkin eritysen hyvää tänä vuonna. Yleisöä tuntui olevat hurjasti aina paikalla ja useimmat oli vielä messissä taputtamassa ja hoilaamassa. PMMP:n keikan aikana oli isoos teltassa niin paljon väkeä, etten ole koskaa teltan historian aikana nähnyt sellaista tungosta. Siitäkin johtuen keikka oli niin hyvä. Mun motto on, että mitä enemmän jengiä, sitä paremmat bileet, kunhan vain johonkin saa itsensä mahdutettua.


Huomenna pitää palata taas hetkeksi arkeen, kun kielikurssi jatkuu ja pitäisi siihen mennessä olla täältä Nurmosta Helsingissä. Arki loppuu kyllä lyhyeen, koska kielikurssi loppuu keskiviikkona ja sen jälkeen alkaa juhannus. Juhannuksen jälkeen on syntymäpäivä keikka bändin kanssa, jonka jälkeen tulee jo kiire paratiisiin nimeltä Zanzibar, mutta siitä ei sen enempää nyt, eikä täällä vaan Zanzibar-blogissa http://zanzibar.vuodatus.net